Poikkeusyksilöiden perustavanlaatuisesta narsistisuudesta

Pentti Saarikoski. Kuva: Wikimedia Commons.

Myytit neroista, poikkeusyksilöistä ja runoilijanretkuista elävät vahvoina. Naisiin ja viinaan kallellaan oleva kuva taiteilijamiehestä on stereotypia, kansakunnan mielikuvissa elävä perikuva, jota toisennetaan yhä. Kuvastoa uusinnetaan kulttuurituotteissa, mediassa ja ihmisten puheissa ahkerasti. Raflaavia tarinoita on kiva kertoa; huomiotta jää arvokas tavallisuus ja sitä kautta syntyvä työ.

Tieto-Finlandia-voittaja Ville-Juhani Sutinen kirjoitteli jokunen aika sitten runoilija Pentti Saarikoskesta Helsingin Sanomiin. Esseessään Pyhän juomarin legenda Sutinen tuumaa, että P. Saarikoski oli hyvä runoilija siitä huolimatta, että joi ja temusi. Alkoholi oli edesauttaja Saarikosken ennenaikaiselle kuolemalle.

Sutisen näkemyksestä on helppo olla samaa mieltä. Ties mitä runoaarteita olisimme saaneet nähdä, jos Saarikosken Pentti olisi ollut raittiusintoilija. Helposti kuitenkin myytin vahvuuden vuoksi ajatellaan, että alkoholi tai muu päihde on syy menestyksekkääseen taiteilijan uraan.

Raittiita ja kunnollisia kirjailijoita ja taiteilijoita ynnä muita kansakunnan tunnettuja on paljon. Painosten mestari Kalle Päätalo, "selkosten Proust", ei ollut viinaanmenevyydestään tunnettu. Ja tokkopa olisi Iijoki- ja Koillismaa-kirjasarjojen tapaiset suurtyöt rapajuopolta ja humalasalolta syntyneetkään. Mutta eipä Päätalon jälkimaine eläkään samanlaisessa myytin taianomaisessa usvassa ihmisten kollektiivisessa muistissa. Kuten ei myöskään Saarikosken ex-vaimo, kirjailija Tuula-Liina Varis, vaikka loistava kirjailija on hänkin.

Kun niin kutsuttuja poikkeus- tai merkkihenkilöitä elämäkertojensa kautta perkaa, tulee useimmin kuin harvoin esille kaikkea muuta kuin tasapainoinen elämä ja yksilö. Tuore esimerkki on Jörn Donnerin lesken julkisuudessa kertomat asiat Helsingin sanomissa. Yleisesti ottaen tavallinen ei riitä, tai sitten säädyllisen elämän nyörejä piti käsissään joku muu taustalla – toisinaan kärsien itsensä ja lastensa kustannuksella.

Niin, poikkeushenkilöt eivät piittaa tavallisuudesta ja ovat toisinaan jopa narsistisen itsekeskeisiä. Työllä, Suurella taiteella tai muilla ansioilla Suomen "kylttyyrin" tahi BKT:n hyväksi oikeutetaan oma toiminta. Myytin ansiosta saadaankin usein aikalaisten ymmärrys.

Myytti kirkastaa kuvan. Ei olekaan epätasapainoista yksilöä, joka laiminlyö itsestään ja lähiympäristöstään huolehtimisen, vaan Suuri Taiteilija, jolla on boheemit ja omaleimaiset elämäntavat. Pahe ja synti selitetään hyveiksi, itsekkyyden uhrit – lapset, puolisot, seksiobjekteina käytetyt ihmiset – jäävät tuntemattomiksi ja parhaassa tapauksessa pieniksi sivumaininnoiksi mahdollistajina, jotka ymmärsivät pysyä Hänen Neroutensa tieltä pois.

Kun seuraavan kerran ihailet kirjailijaa, yritysgurua tai elokuvamogulia, pohdi häntä samalla tasapainoisena ihmisenä; onko hän sellainen. Onko hän tasapainoinen, vai pesettääkö hän sukkansa ja oksennusämpärinsä (kirjaimellisen ja kuvaannollisen sellaisen) muilla? Maksattaako hän öiset taksikyytinsä toisilla? Ja jos hän näin tekee, miksi me häntä ihailemmakaan ja osallistumme tämän liian vanhan ja haitallisen myytin rakentamiseen ja uusintamiseen? Eikö jo kylliksi ääriyksilöllistävä, uusliberalistinen yhteiskunnan eetoksemme muutenkin tuota ja tue itsekkäitä narsisteja, joiden kohtalon tulisi olla ostrakismi? Oikea, kestävin taide kenties kuitenkin kumpuaa parhaiten tavallisuudesta, ja tässä suhteessa on mielenkiintoinen Sutisen huomio:

"Nykyään minuun vetoavat eniten tekstit, joita voisi kutsua Saarikosken kesämökkirunoiksi. Niissä runoilija ei heijasta maailmaa oman hahmonsa myytin kautta pseudo­syvälliseksi arvoitukseksi, vaan uskaltaa katsoa sitä epävarman vilpittömästi."

Vastedes nostakaamme jalustalle uutterat, raittiit ja kunnolliset. Sellaiset, jotka eivät tee itsestään numeroa, vaan rauhakseen päivä kerrallaan tekevät taiteellisen tai muun työnsä, mutta silti huolehtivat perheistään, pitävät siivouspäivät eivätkä ole lähiympäristölleen sietämättömiä.

Hallituksesta ja ensireaktioista

Oikeistohallitus peräänkuulutti jo vaalikampanjoissaan kovaa talouskuria. Nyt he ovat Arkadianmäellä vallankahvassa, hallitusohjelma on kirjoitettu ja ensimmäinen budjettiriihi on käyty. Päätökset ja linjaukset ovat juuri niin kovia kuin tällaiselta yhdeltä Suomen historian oikeistolaisimmista hallituksista odottaa saattaa. Herra varjele köyhiä!

Räikein epäoikeudenmukaisuus on, että eniten tarvitsevilta otetaan eniten. Vastaavasti niille, joilla on jo yllinkyllin, annetaan eniten. Poliittisilla päätöksillä on korostettu siis maassamme globaalikapitalismin aikana kasvanutta tendenssiä, jossa raha menee rahan luo voimakkaammin kuin koskaan. Rikkaat ovat rikkaampia kuin koskaan, eikä rahaa tipu muulle väestölle samassa suhteessa, etenkään globaalisti, koska köyhät seudut saavat lähinnä ympäristöhaitat.

Hyvä esimerkki hyvätuloisten suosimisesta on, että noin 14 000 eur/kk tienaavat saavat veronalennusten seurauksena noin 2000 eur vuodessa lisää nettotuloja. On oikeistolaista vain rikkaita suosivaa tehdä tällaisia linjauksia samaan aikaan, kun toisaalta leikkauksia perustellaan valtiontalouden alijäämällä ja toisaalta leikataan vähävaraisilta. Ei jää epäselväksi, keitä arvostetaan ja keille pyllistetään.

Opiskelijat ovat oikeutetusti olleet huolissaan toimeentulostaan, kun muun muassa asumistukia leikataan. Yliopistoilla on ollut kautta maan mieleilmauksia leikkauksia vastaan tänä syksynä. Huomasin itsessäni yllättävän ensireaktion, kun pohdin opiskelijain tilannetta. Minulle tuli mieleen omat opiskeluaikani (aloitin ensin kerran nuorena fil. yo:na Helsingin yliopistossa vuonna 2006) ja äärimmäisen niukka toimeentulo. Töissä piti käydä ja silti oli tiukkaa. Koska minullakaan ei ollut, ei saisi muillakaan olla, tämä oli vaistonvarainen ensireaktioni.

Sanomalehtien artikkeleiden verkkokeskustelujen perusteella en ole ensireaktioni kanssa yksin. Aika ja katkeruus ovat luoneet omasta köyhyydestä lähes sankarimyytin. Reaktion on järjestön, koska on aidosti hyvä, jos opiskelijain toimeentulo on minun nuoruudestani parantunut. Se ei ole myöskään minulta pois. Koulutusinflaatio, "lumihiutalesukupolvi" ja liikakoulutuksen järjettömyys ovat taas oma lukunsa ja tämän tekstin laajuuden mahdollisuuksien ulkopuolella.

Nuorten mielenterveys on, eritoten "äly"puhelinten ja somen seurauksena, ennätyshuonolla tolalla. Siksikin on tärkeää, ettei heidän toimeentuloaan kiristetä liikaa. Opiskelijoilla on myös lapsia ja myös nuorena perheen perustaminen pitäisi olla mahdollista ja suotavaa. On turha itkeä matalaa syntyvyyttä, jos hedelmällisimmässä iässä ei taloudellisista syistä voi ajatella hankkivansa lapsia. Ihmekös tuo epäterveiden elintapojen lisäksi, että hedelmättömyys on yleisempää kuin koskaan. Vain vanhat pierut uskaltavat hankkia lapsia.

Suomalaiset ovat kuin lampaita. Jos Ranskan hallitus yrittäisi näin törkeästi kyykyttää köyhiä, sairaita ja lapsiperheitä, olisi kansa kadulla ja täysi mellakka päällä. Vastustakaamme mekin tätä kamalaa, sydämetöntä hallitusta. Varokaamme myös emotionaalisia ensireaktioitamme, kuten esimerkissäni edellä. Ne kun voivat vallankin johtaa meitä harhaan.