Yhteiskuntiemme teknologiaratkaisut ovat keskitettyjä ja tiettyjen yritysten takana luoden riippuvuuksia sekä suoranaista epäekologista haaskausta. Käyttäjien toimijuutta rajoitetaan synnyttäen psykososiaalista haittaa, mikä näkyy myös muilla elämän osa-alueilla. Ekologinen kysymys on ratkaisematon: tapamme käyttää teknologiaa ei ole kestävä.
 |
| Kuva: Ruben de Rijcke, CC BY-SA 4.0,Wikimedia Commons |
Mitä sanoisit, jos saisit tietää yhden yrityksen ratkaisun synnyttävän miljoonia tonneja elektroniikkajätettä? Pöyristyin luettuani Microsoftin ratkaisusta luopua vuonna 2025 Windows 10 -käyttöjärjestelmänsä tuesta. Tästä on todettu aiheutuneen, varovaisten arvioiden mukaan, jopa 240 miljoonaa käyttökelvotonta PC-tietokonetta. Nämä koneet päätyvät pitkälti datajätteeksi. Uudempaa Windows 11 -järjestelmää näihin koneisiin ei voi asentaa, koska se vaatii enemmän tehoja tietokoneelta.
On selvää, ettei maapallolla olisi varaa tällaiseen haaskaukseen. Yhdelläkään yksittäisellä taholla ei saisi olla näin paljon valtaa ja itseensä sidottua riippuvuutta hyödynnettäväksi.
Ohjelmistoissa lisensseillä rajattu käyttö-, muokkaus- ja
kopiointioikeus sekä teollisuusmaiden globaaleiksi ajamat niin kutsutut
immateriaalioikeudet rajoittavat käyttäjien oikeuksia ja mahdollisuuksia.
Edellä mainittu esimerkki osoittaa, että rajatut oikeudet palvelevat
suurpääoman ja -yritysten etua, mutta laaja yleisö, yhteiskunnat ja lopulta
koko elonkehä ovat häviäjiä.
Rajatuilla ohjelmistoilla on aina tarkoitus myös luoda
riippuvuus yhteen yritykseen. Microsoft on tästä äärimmäinen esimerkki, eivätkä
monopolisyytöksiä koskevat oikeudenkäynnit ole olleet sille vieraita.
Niclas Storås kirjoittaa esseessään (HS Viikko
5/2026) Suomi on jumissa, ja se käy
kalliiksi veronmaksajille, että pelkästään vuonna 2024 viranomaiset
maksoivat Microsoftin lisensseistä yli miljardi euroa. Vaihtoehtoja ei edes ole
punnittu eikä hankintalain kilpailutusvelvoite tunnu ohjelmistoja koskevan,
Storås aiheellisesti pohtii.
Kysymys on myös turvallisuudesta ja mahdollisuudesta
itsenäisyyteen. Hän tuo esille esimerkkejä, kuinka Donald Trumpin hallinto
on käyttänyt yhdysvaltalaista teknologista ylivaltaa häiritäkseen
kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n tuomareita. Trump ei kansainvälisestä
rikostuomioistuimesta ja oikeudesta perusta. Haluammeko todella olla naimisissa
tällaisten toimijoiden kanssa ja syytää rahaa vuosittain miljarditolkulla
riippuvuussuhteen ylläpitämiseen? Storås muistuttaa, että tekoälyinvestoinnit
kasvattavat vielä tulevaisuudessa kustannuksia moninkertaisiksi – datakeskusten
ja infrastruktuurin ylläpito kun ei ole ilmaista.
Microsoftin ohjelmistot ovat yhteiskunnassa niin laajasti
läsnä ja lähes yksinomaan niiden avulla useimmat oppivat tietokoneita
käyttämään, että suurimmalle osalle vaihtoehtojen pohdinta saati käyttöönotto
on sula mahdottomuus. Useimmat Windows 10 -käyttäjät eivät voi harkita
siirtymistä vapaan lähdekoodin käyttöjärjestelmiin (esim. Gnu/Linux), vaikka ne
heidän vanhemmissa tietokoneissaan toimisivatkin. Käyttäjät on osaamisensakin puolesta lukittu
tiettyihin järjestelmiin ja sovelluksiin, eivätkä monet kansalaiset ole
vapaiden ohjelmistojen vaihtoehdoista kuulleetkaan. Valtamediakin on niistä
hiljaa.
Ajassamme on kaiketi hedelmätöntä kiistellä, luopuako
tietokoneista vai ei. Kernaasti monen muun tavoin olisin heti valmis
lopettamaan jok’ikisen tietokoneen käytön ja palauttamaan ihmisaivot ja -keho
sekä niillä tehtävä työ kunniaan. Joka tapauksessa on selvää, että nykyinen
tapamme käyttää ja kuluttaa tietotekniikkaa on järjetön ja kestämätön.
Keskitetyillä järjestelmillä ja suuryrityksillä on liikaa valtaa.
Verkkokauppayhtiö Amazonin sähköisten kirjojen lukulaite
Kindle on hyvä esimerkki suuyrityksen vallasta, joka alistaa käyttäjiä,
kaventaa heidän oikeuksiaan ja on epäekologista. Amazon on muiden valmistajien
tavoin pyrkinyt säätelemään, miten asiakkaat voivat käyttää sisältöjä, joista
he ovat maksaneet.
Yrityksen mielivaltaa kuvastaa tunnettu esimerkki. Amazon
etäpoisti tuhansien käyttäjien lukulaitteilta George Orwellin klassikkoromaanin Vuonna 1984. Käyttäjät olivat voimattomia jätin vallan edessä.
Käyttöehdot ja käytön rajoitteet estävät asiakkaita myös laillisesti
siirtymästä toiseen laitteeseen tai systeemiin, koska he menettäisivät pääsyn
jo ostamiinsa teoksiin. Osuvampaa romaania kuin Orwellin mainittu teos moiselle
tempaukselle tuskin olisi voinut sattua, vaikka tapausta Amazon sittemmin onkin
selitellyt.
Kuluttajien passivoimisen ja toimijuuden mahdollisuuksien
rajaamisen päämäärä on luoda riippuvuussuhde suuryrityksiin ja maksimoida
niiden voitot. Mitä monimutkaisemmiksi laitteet käyvät ja mitä enemmän
yritykset lobbaavat itselleen edullista lainsäädäntöä, sitä vähemmän jää
mahdollisuuksia käyttäjien toimijuudelle. On yhä yleisempää, että ohjelmisto
estää laitteen korjaamisen tai käytön jatkamisen. Amazon on estänyt vanhempien
Kinde-lukulaitteiden käyttäjiä lataamasta uusia teoksia laitteille edes USB-johdon
avulla, kun muut tavat lisätä teoksia estettiin jo aiemmin. Näin, vaikka laite
muutoin toimisi ja palvelisi käyttäjää. Hyväksyisikö kukaan samoin tehtävän
kirjahyllylleen?
Richard Stallmanin ja Tere Vadénin kirjassa Koodi
vapaaksi (2002) Stallman kuvaa
esseessään”Miksi ohjelmistojen pitäisi
olla vapaita” psykososiaalisen haitan
käsitteellä, miten käyttäjien vapauden rajoittaminen lannistaa ja ehkäisee
toimijuutta myös elämän muilla osa-alueilla. Stallman on kuvannut ei-vapaita
ohjelmistoja ja keinotekoisilla käytettävyyden esteillä varustettuja tuotteita
yhteisöllisyyden vastaisiksi, antisosiaalisiksi.
Laitteiden tasolle ulotettu haitta on yhteisöllisen ja
yksilöllisen haitan lisäksi ekologinen. Tämän osoittavat esimerkit Microsoftin
Windows 10 -ratkaisusta ja Amazonin rajoitustoimenpiteistä. Käyttäjä, joka
muutoin olisi laitteeseensa tyytyväinen, voi joutua alistumaan ostamaan uuden
täysin turhista syistä. Voittaja on suuryhtiö osakkaineen. Häviäjiä ovat kaikki
muut.
Stallmanin ja Vadénin kirjassa Vadén haastattelee
Stallmania. Keskustelussa tekijänoikeuksista ja käyttäjänoikeudesta, kuten
kirjassa suomeksi ’copyleft'-käsitettä
kutsutaan, Stallman tuo esille, että vapauden perusminimi kaikkien teosten
kohdalla on mahdollisuus ei-kaupalliseen, kirjaimelliseen (eng. ’verbatim')
kopiointiin ja jakamiseen. Vapaus, jos sitä todella pidämme arvona ja
ideaalina, edellyttää muunlaisia kuin tekijänoikeuksin rajattuja teoksia.
Euroopassa on esimerkiksi kampanjoitu julkisin varoin tehtävien
ohjelmistoratkaisujen puolesta iskulauseella ”julkista rahaa, julkista koodia”.
Voisimme maksaa yleiseksi hyödyksi ohjelmoitavan ohjelmiston tuotannosta sen
sijaan, että maksavat loputtomasti suuryrityksille lisenssimaksuja.
Kirjan loppupuolella Vadén pohtii, että elämäntapamme ja
käyttämämme teknologia eivät ole jaettavissa siinä mielessä, että voisimme
ajatella kaikille maailman ihmisille saman elintason ja teknologisen
varustelutason. Syväekologian isänä pidetty norjalainen filosofi Arne Naess on kehottanut meitä
globaalisti solidaariseen elintasoon. Artikkelissaan elämäntapatrendeistä
syväekologisessa liikkeessä (”Lifestyle
Trends Within the Deep Ecology Movement”) Naess kehottaa meitä käyttämään
yksinkertaisia välineitä ja välttämään tarpeettomia, monimutkaisia avuja.
Tässä hetkessä emme kuitenkaan pääse tietokoneista eroon,
vaikka niin tahtoisimmekin.Koska elintasomme on jo ekologisista syistä
mahdoton, emme voi jatkaa nykyiseen tapaan, mikäli haluamme olla solidaarisia
edes muuta ihmiskuntaa ja tulevaisuuden ihmisiä kohtaan, muista eliölajeista ja
ekosysteemeistä nyt puhumattakaan.
Vadén korostaa esseessään, että hyvän edistäminen vaatii
vaivannäköä, kun taas paha kasvaa itsestään. Toisinajattelijat ja -toimijat
ovat tämän tienneet kautta aikain. Pahan vastustaminen vaatii moraalista
eheyttä ja rohkeutta. Kieltäytyminen epäeettisistä ja -ekologisista
vaihtoehdoista on vähintä, mitä voimme ja meillä on velvollisuus tehdä.
Tukekaamme myönteisiä vaihtoehtoja, vahvistakaamme yksilöiden ja yhteisöjen
toimivuutta. Gandhi on todennut,
että yhteistyö hyvän kanssa on velvollisuutemme.
Voisimme aloittaa tukemalla julkisia ja vapaita ohjelmistoja
sillä välin, kun pohdimme, miten mielekäs ja kestävä tietotekniikkaan nojautuva
maailmanjärjestys sosiaalisine medioineen ja tekoälyineen on. Minun puolestani
voimme saman tien alkaa hahmotella suunnitelmaa tietokoneista luopumiseksi.