Viikatteet eivät enää aikapäiviin ole viuhuneet vehnälaihoilla, eivät liioin sitkeät ja jäntevät nuorukaiset ole pystyttäneet heinäseipäitä, eivätkä jykeväkavioiset hevoset vetäneet auraa. Sen enempää eivät sahat rouhua metsien puiden rungoissa, eivätkä kyläkauppojen kauppiaat kilauttele kassakoneitaan, kun severit, voitot ja selmat ovat tulleet ostoksille ja rupattelemaan. Nykyaikaisen työn ääniä ovat koneiden pauhu ja näppäimistön hermostunut näpyttely. Kyläkauppa on suljettu, severit ja kumppanit on viety vanhainkotiin tai päivänkakkaroita pukkaamaan lähikaupungin hautuumaalle.
"Ensin ihmiset rationalisoitiin ja koneistettiin aurankurjesta ja viikatteenvarresta tehtaisiin, nyt heidät on rationalisoitu ja automatisoitu niistäkin ulos. Eikä kolmatta vaihtoehtoa ole."
Näin kirjoitti jo 1970-luvulla kalastaja-filosofi Pentti Linkola työstä. Sanat ovat yhä pelottavan ajankohtaiset. Linkola erehtyy, tosin vain yhdessä suhteessa: kolmaskin vaihtoehto on ollut olemassa, ainakin joillekin. Tehtaiden ja mieron tien välillä oli vielä toimisto ja moderni tietotyöläisyys. Mutta se on tietenkin kelkka, johon kaikki eivät alun perinkään voineet päästä kyytiin; yksikään kansakunta ei tarvitse viittä miljoonaa insinööriä, journalistia, kirjailijaa tai kustannustoimittajaa.
Nuorille on jo pitkään painotettu kouluttautumisen tärkeyttä. Heille sanotaan, että kannattaa käydä kouluja, uhrata nuoruusvuodet lukien historiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Ja eritoten matematiikkaa ja luonnontieteitä: insinöörejähän tarvitaan aina. Heille ei sellaisia huolia anneta kannettavaksi kuin akateemisten työttömien yhä lisääntyvä määrä. Ei oppia ojaan kaada, eikä kirjoja kahlaten huku.
Koulutetut ja kouluttamattomat ovat auttamattomasti samassa veneessä, yhtälailla lähiökuppilassa siemailee olutta niin maisteri kuin duunarikin. Juuri uutisoitiin, että peruskoulupohjaisten työpaikkojen lukumäärä on romahtanut lyhyessä ajassa. Samaan aikaan osakekeisarit ja seteliselkärankaiset miettivät, kuinka he kasvattaisivat miljardejaan, saisivat suuremman yksityisjetin ja vielä fiinimmän uima-altaan. He tahtovat korvata ihmiset koneilla, siirtää tuotannon ja vähintäänkin koneiden huollon Kiinaan. Ja kun Kiinan työläiset alkavat vaatia parempia oloja, siirrytään Indonesiaan ja niin edelleen.
Kun koneet ovat ottaneet vallan, kun viimeinenkin työ tehdään toinen toistaan kauheammalla laitteella, ei ihmisiä juuri enää tarvita muuhun kuin kuluttamaan koneiden tuottamia turhakkeita. Nirvanan Smells like teen spirit -kappaleessa 1990-luvulta lauletaan osuvasti, että "here we are now, entertain us / täällä me olemme, viihdyttäkää meitä." Nykyihminen tehdään tarpeettomaksi pala palalta. Jääkö hänen osakseen vain olla, "viihtyä"?
Ainahan sitä ihminen sopeutuu. "Taipua voi, mutta ei maahan asti", sanoo työväenlaulu. Niin, kyllähän sitä ihminen sopeutuu. Tällaisessa pikkusievässä sanailussa sopeutumisessa on yleensä sangen myönteinen pohjavire. Kunhan vain vähän vettä virtaa ja kyllin pilviä lipuu taivaalla, niin sitten se Santerikin taas ryhdistäytyy, nuolee haavansa ja alistuu katsomaan Ostos-TV:tä päivisin.
Puheessa sopeutumisesta ei koskaan tunnuta ottavan huomioon siitä, mitä sopeutumisprosessissa, sopeutumisen tuoksinassa menetetään. On järjetöntä väittää, että tarpeettomaksi itsensä tunteva ihminen voisi olla onnellinen. Kysymys ei ensi sijassa ole toimeentulosta, rahasta ja työstä itseisarvona. Pikemminkin kysymys on siitä, että ihmiselle on luontaista puuhata, tehdä ja värkätä. Siihen jo esi-isämme tottuivat metsästäjä-keräilijöinä ja maanviljelijöinä. Väittäkööt sosiaalitieteilijät ja hipsterit mitä hyvänsä, eivät internetissä notkuminen ja viihdytettyinä oleminen pidä ihmistä järjissään. Ei ilman, että jotakin ihmisyydestä menetetään.
Ihmisen surkeaksi rooliksi jää olla surkea kuluttaja, elintasopornon ja psyykelääkkeiden kuluttaja. Psyykelääkkeitä kuluisi enemmänkin, mutta kun niidenkin globaalisti keskitetty tuotanto välillä takkuilee. Ennen sentään sai diapaminsa kun apteekkiin käveli! Luonnonvarat ehtyvät, ilmasto lämpenee ja ihmisen elämä on hetki hetkeltä piirun verran köyhempää.
"Ei iloja monta ihmislapselle suotu."
Oikeassa oli Eino Leino.