Globaalin kiehumisen aikakausi

Meinasin kirjoittaa ensin jostain aivan muusta, mutta tämä on tärkeämpää. Eilen on uutisoitu YK:n pääsihteeri António Guterresin todenneen globaalin lämpenemisen päättyneen, koska olemme tulleet globaalin kiehumisen (eng. 'global boiling') aikakaudelle. Näiden sanojen pitäisi pysähdyttää meidät kaikki. Kohta päättyvä heinäkuu tulee olemaan mittaushistorian kuumin, koska lämpötilaennätyksiä on rikottu ympäri maailmaa. Heinäkuu on ollut 1,5 celsius-astetta vuoden 2022 heinäkuuta lämpimämpi.

Kuva: Markus Schweiss, CC BY-SA 3.0

Kirjoitin vastikään ilmastonmuutoksesta ja Etelä-Euroopan maastopaloista. Kenellekään nyt nähtävät sään ääri-ilmiöt ei pitäisi tulla yllätyksenä. Jos on halunnut kuulla, näistä asioista on jo vuosikymmeniä ollut tietoa saatavilla. Mutta, kuten Guterres toteaa, yllätyksenä on tullut ainoastaan muutoksen nopeus.

Kuten napajäätiköiden sulamisessa sulamisvauhti on yllättänyt ihmiskunnan, samoin on muissa ilmastonmuutoksen ilmiöissä. "Ilmastonmuutos on täällä, se on kauhistuttava, ja se on vasta alkua. Globaalin lämpenemisen aikakausi on päättynyt; globaalin kiehumisen aikakausi on saapunut", sanoi Guterres ja peräänkuulutti nopeita toimia.

Vaikea nähdä toiveikkuutta Suomen osalta, syistä joista alkuviikosta kirjoitin. Jatkuvasti kasvava kulutuksemme ja teknologinen varustelutaso jo yksistään vaativat paljon luonnonvaroja ja aiheuttavat fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ne ovat luonnollinen seuraus järjestelmästä, joka pitää pakkomielteenään jatkuvan kasvun doktriinia. Ajatus, että rajallisessa tilassa voisi olla rajaton kasvu, on täysin absurdi ja epälooginen. Siihen talousjärjestelmämme, jota valtiovallat ja kansainväliset instituutiot ylläpitävät, perustuu. Ja ilmasto sen kuin lämpenee, meret happamoituvat ja luontokato etenee.

Guterres muistuttaa, että maailman johtajilla ei ole enää aikaa epäröidä ja odotella. Kriisi pitää ratkaista nyt. Tähän on helppo yhtyä. Yle uutisoi vastikään nesteytettyä maakaasua kuljettavista laivoista, jotka kiertävät Itämerta edestakaisin päämäärättömästi tuottaen valtavia määriä päästöjä. Tällainen öykkäröinti, josta järkevässä maailmassa pitäisi ankarasti rangaista, on sammuvan maailmanajan kuvastoa, hiipuvan ihmiskunnan iltahämärää. Tuntuu ajoittain turhauttavalta itse ajaa pyörällä ja tehdä omia pieniä ilmastotekoja arjessa, kun toisten välinpitämättömyys on niin suurta.

Silti täytyy elää arvojensa mukaan ja yrittää muuttaa toistenkin ajattelua. Vain niin maailma voi muuttua. Guterres on toiminut esimerkillisesti ja painottanut aivan oikein tilanteen vakavuutta, sitä ihailen ja ettei hän ole sanojaan säästellyt. Toivon muutoksen alkavan, vaikka on jo yhdennentoista hetken sijaan jo pikemmin kahdestoista tai jopa kolmastoista hetki. WMO:n Petteri Taalas puolestaan muistutti, että päästöjen vähentäminen on pakko eikä luksusta. Toisin sanoen, jos ei pohjasta huolehdita, raunioituu rakennuksemme.

Taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti sata vuotta sitten esseessään ajasta, joka koittaisi sitten kun elintaso olisi kyllin korkea. Hän pohti, millainen olisi talous 100 vuoden päästä. Kirjoitus Economic Possibilities of Our Grandchildren on vuodelta 1930. Hänestä kehittyneissä talouksissa voitaisiin jossain vaiheessa saavuttaa tilanne, jossa ei tarvitsisi enää tehdä palkkatyötä tai ainakin työviikkoa voitaisiin lyhentää. Kehittyvä teknologia tosin toisi ennen tämän tavoitteen toteutumista teknologista työttömyyttä siirtymäaikana.

Keynes päättelemä autuaiden runsas maa ei koskaan saapunut, emmekä koskaan olleet kyllin varakkaita ja kyllin hyvinvoivia, jotta voisimme hellittää ja vähentää työntekoa. Samaa ajatusta on sovellettu luonnonsuojeluun: olletikin sitten kun kaikilla on kolme mönkijää, vesijetti, kaupunkimaasturi ja lihaa syödään 10 kg päivässä voidaan alkaa luontoa suojella.

Viime viikolla yli 35 000 hehtaaria metsää ja muuta maata on palanut pelkästään Kreikassa. Näistä syntyneet päästöt lämmittävät ilmastoa tulevaisuudessa. Takaisinkytkentöjä on loputtomasti. Vaikka lopettaisimme kaikki hiilidioksidi- ja muut ilmastoa lämmittävät päästöt tänään, ilmasto lämpenisi silti, koska jo nyt ilmakehään päästetyt päästöt tulevat lämmittämään ilmastoa. Mutta jos lopettaisimme nyt, olisi toivoa, että emme ylittäisi kriittistä 1,5-asteen globaalin lämpenemisen rajaa.

Varautuminen kriiseihin äärimmäisten kiireellisten päästöjen vähentämisen lisäksi on nyt se, mitä voimme tehdä. Meidän tulee kehittää kykyämme kestää ja varautua ääri-ilmiöihin niin ruokaturvan kuin kriisiavunkin osalta. Työtä tulee riittämään meille kaikille.

Oppenheimer ja atomiajan alku

Kävin toissapäivänä katsomassa uuden Oppenheimer-elokuvan. Jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, tekstini saattaa sisältää juonipaljastuksia, joten harkitse kahdesti lukemista eteenpäin. Suosittelen elokuvan katsomista vahvasti.

Pätkän nimisankari on J. Robert Oppenheimer, joka oli atomipommin "isänä" pidetty fyysikko. Oppenheimer sai tehtäväksi kehittää atomipommi ennen natseja toisen maailmansodan päättämiseksi. Muitakin kuuluisia tieteentekijöitä viime vuosisadan alkupuolelta elokuvassa esiintyy, kuten mm. Einstein ja tanskalaisfyysikko Niels Bohr. Ystäväni tiesi kertoa, että Bohr ja Einstein olivat aikanaan erimielisiä kvanttifysiikasta ja sen perusteista. Kuten elokuvassakin tulee ilmi, Einsteinin voidaan ajatella edustavan vanhaa maailmaa ennen uutta atomiaikaa.

Kuva kirjasta, johon elokuva perustuu. Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/American_Prometheus.

Einstein edusti elokuvassa myös pasifistista hahmoa. Olihan hän kaiken muun kukkuraksi tunnettu pasifisti. Oppenheimer käykin Einsteinin kanssa elokuvassa tärkeän keskustelun, jossa hän paljastaa pelot siitä, millainen maailma uudenlaisen atomiaseen kanssa tulee olemaan.

Mieleenpainuvinta elokuvassa minulle oli oikeastaan pasifistinen aineisto ja Oppenheimerin (ja muiden) mielenmyllerrys, kun heille todella paljastui mitä he olivat menneet tekemään. Atomipommi valmistui New Mexicon Los Alamosissa sen jälkeen, kun Hitler oli tehnyt jo Berliinissä itsemurhan bunkkerissaan. Japani ei vielä kuitenkaan ollut antautunut ja Tyynenmeren sota vaati Yhdysvalloilta paljon uhreja. Presidentti Truman esikuntineen tiesi, että Japanin miehittäminen vaatisi todella kovan hinnan ihmisuhreina. Niinpä hän päätti käyttää uutta atomiasetta Hiroshimassa ja Nagasakissa tunnetuin seurauksin.

Eräässä kohtauksessa Hiroshiman pommituksen päivänä Oppenheimer pitää joukoilleen juhlapuheen. Tausta hälvenee juhlasalissa räjähdysten kumuun ja hiljaisuuteen, jonka keskellä Oppenheimer kuuluu oman äänensä. Hän sanoo väelleen sen, mitä hänen pitää sanoa, vaikka hänen sisällään kalvaa tietoisuus ja kauhu siitä, mitä he ovat menneet tekemään. Muutamat muutkin juhlasalissa ja sen liepeillä ovat ymmärtäneet tekojensa seuraukset.

Rintakuvassa Ritsos.

Tulee mieleen kreikkalaisen vasemmistorunoilija Giannis (laus. 'Jannis') Ritsosin runo Aamutähti (Πρωινό άστρο [Proinó ástro] 1955, jonka hän kirjoitti pienelle tyttärelleen, ei tiettävästi suomennettu). Runo on kauniisti kirjoitettu kehtolaulu Ritsoksen tyttärelle. Siinä hän kuvaa Nagasakin tuhoa sydäntäriipaisevasti. Tässä katkelmasta käännös:

Hirosimassa, tyttökulta,
oli joitain lapsosia, tyttökulta,
oli joitain äitejä, tyttökulta,
– ei, en tiedä, mitä sinulle sanoa –
siellä oli joitain lapsosia, tyttökulta...

Sinun täytyy tietää.
Hetkellä kun synnyit, tyttökulta,
[siellä] kuultiin  ensimmäinen pikku heinäsirkka
kymmenen vuoden jälkeen,
ajattele, tyttökulta,
kymmenen vuoden jälkeen
Nagasakissa...

(käännös on minun ja pikaisesti tehty, mutta siitä välittyy idea)

Vertaaminen Ritsokseen on sinänsäkin osuva, että elämänsä aikana Ritsos kärsi vasemmistolaisuudestaan ja oli Kreikan sotilasjuntan (nk. "everstijuntan") aikana pitkään vankileirille vangittuna. Myös Oppenheimer kärsi vasemmistolaissympatioistaan, jotka olivat alkuaan ennenkaikkea intelluktuaalisia hänelle. Tämä kertoo myös paljon kylmästä sodasta ja tuon ajan Yhdysvalloista.

Oppenheimeria verrataan elokuvassa kreikkalaisen mytologian Prometheukseen, joka tuotuaan tulen ihmisille kahlittiin rangaistuksena kallioon ikuisesti kidutettavaksi. Verrokki ei voisi olla osuvampi. Oppenheimer kärsi pakotetusta roolistaan "atomipommin isänä". Hän koki, ettei sodan keskeyttämiseksi ollut vaihtoehtoa. He kokivat, että jos he eivät olisi ehtineet ennen natseja kehittämään uutta asetta, olisivat he hävinneet toisen maailmansodan. Silloisessa maailmanajassa ajatus on ymmärrettävä. Silti katsoja jäi miettimään, olisiko ollut vaihtoehtoja.

Niin, mitä vaihtoehtoja olisi ollut? Yhteistyö natsien kanssa tuskin olisi ollut mahdollinen. Ei olisi voinut käydä Hitlerin juttusilla ja sopia yhdessä, että kehitteillä aseva ole on niin vaarallinen, että jätetäänpä sikseen. Moinen ajatus oli silloin ja on nyt silkkaa utopiaa. Silti toivoisi, että uuteen uljaaseen maailmaan ydinaseineen ja -laitoksineen ei olisi koskaan astuttu. Maailma olisi parempi paikka, väittävät kriitikot ja puolustajat mitä hyvänsä.

Absoluuttinen pahuuden kehä, johon ihmiskunta itsensä toistuvasti ajaa, on värisyttävää ajatella. Siitä asti ydinaseet ovat olleet keskuudessamme. Ukrainassa sotaa käyvän Venäjän presidentti Putinkin on ystävällisesti muistutellut maansa ydinasepelotteesta. Onko se Kiinan-pelon ja -riippuvuuden lisäksi ainoa asia, mikä estää Natoa puuttumasta sotaan, joka on musertanut Ukrainaa jo kohta puolisentoista vuotta? Vaikea on nähdä hyviä ratkaisuja. 

Ilmastonmuutos ja Rodos

 Eilisessä YLE:n A-Studiossa keskusteltiin yksilön vastuusta ilmastonmuutoksesta. Erityisesti tarkkailun kohteena olivat lentämisen päästöt. Petri Raivion haastateltavina olivat tutkijatohtori Michael Lettenmeier Helsingin yliopistosta ja hallituksen puheenjohtaja Niklas Kaskeala Compensate-säätiöstä.

Ilmastonmuutoksesta keskustelu on enemmän kuin ajankohtaista Kreikassa riehuvien maastopalojen vuoksi. Kymmeniä ja kymmeniä neliökilometrejä esimerkiksi Rodoksen suositulla turistisaarella palaa. Kuvaavaa ilmastokriisin ja ekokatastrofien kaudella on, että jotain vakavaa pitää tapahtua ennen kuin keskustelua käydään taas tosissaan.

Ilmastonmuutoksen seuraukset alkavat enenevissä määrin aktualisoitua, tulla näkyviksi. Jo vuosikymmeniä sitten on ilmasto-ohjelmissa noudatettu -- käytännössä usein paperilla --varovaisuusperiaatetta, koska luonnonjärjestelmien monimutkaisuus tulee huomoida: emme tiedä vielä kaikesta kaikkea ja yllättäviä takaisinkytkentöjä järjestelmissä on varmasti. Varoitukset ovat menneet kuuroille korville, autot ovat entistä suurempia ja mahtavampia, sähkönkulutus ja tavaroiden määrä lyövät aina vain uusia ennätyksiä. Ei ole tahdottu ottaa ilmastonmuutosta vakavasti, koska järjestelmämme rakentuu vastuuttomalle kasvulle ja kulutukselle.

Muistan vuosien varrelta monia kuvaavia esimerkkejä siitä, kuinka ilmastonmuutoksesta uutisointi ei ole ollut oikeassa mittasuhteessa asian vakavuuteen. Vuosia sitten esimerkiksi uutisoitiin Australian suuren valliriutan korallien vaalenemisesta ja joukkokuolemasta ilmastonmuutoksen aiheuttaman merivesien lämpenemisen seurauksena. Näin lehdessä asiasta parin tulitikkuaskin kokoisen uutisen, vaikka kyse oli näin valtavan ja merkittävän ekosysteemin tuhosta.

A-Studion keskustelusta jäi itselleni erityisesti mieleen toisaalta se, etteivät suomalaiset lentomatkustajat ole viitsineet edes kompensoida päästöjään ja lentomatkustajien pieni osuus maailman väestöstä. Asiantuntijat muistuttivat, että vain prosentti maailman väestöstä aiheuttaa puolet kaikista lentämisen päästöistä. Siis prosentti (1%) aiheuttaa puolet (50%) lentämisen päästöistä. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden perään voidaan syystä kuuluttaa! Ja tässä yhteydessä on hyvä muistaa se, mistä ohjelman asiantuntijatkin muistuttivat: lentojen todelliset ilmastovaikutukset ovat lentoyhtiöiden ilmoittamia päästöjä suuremmat. Lentokoneet lentävät korkealla ilmakehässä ja päästävät sinne muutakin kuin hiilidioksidia ilmastoa lämmittämään.

Ainoa oikea keino vähentää lentoliikenteen päästöjä on "dramaattisesti vähentää lentoliikennettä" Compensate-säätiön Kaskealan mukaan. Lentäminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka ratkaisuja haetaan teknologiasta, kun mistään ei haluta öykkärimäisessä elintasossamme luopua. Mieluummin kuollaan nälkään ja syödään lopulta bitcoineja, kun luonnonjärjestelmät ovat täysin romahtaneet.

Lettenmeierin mukaan myös harvemmin lentäminen auttaisi. Sen sijaan, että lennetään täsmäiskuja viikonlopuksi Roomaan tai Berliiniin, lennettäisiin vaikka muutaman vuoden välein useammaksi viikoksi ja oltaisiin paikalla pidempään.

Kansainvälinen lentoliikenne teki samaan aikaan uuden ennätyksen. Korona-aikana eläteltiin toiveita siitä, että maailma muuttuu hiljaisemmaksi ja ekologisemmaksi koronan jälkeen, kun ihmiset ovat ehtineet kotoillessaan miettiä arvoja, syntyjä syviä. Suhtauduin tuollaisiin ajatuksiin jo silloin pessimistisesti, koska optimisti ei opi ja pessimisti ei pety. Ja kuinkas kävikään, nyt ollaan lyömässä entisiä ennätyksiä ja lennetään kahta kauheammin.

Nyt olemme laskentatavassa riippuen 1,1–1,2-astetta esiteolliseen aikaan verrattuna lämpimämmässä maailmassa. Viime viikolla uutisoitiin, että Intia rajoittaa riisinvientiä ulkomaille turvatakseen paikallisen kysynnän ja hinnan. Intiassa on ympäri maata alueita, joilta ei kunnolla satoa ole saatu moneen vuoteen. Jos haluaa nähdä, vakavasta ilmastokriisistä on runsaasti merkkejä eri puolilla maailmaa meneillään.

Dervenohoria, Kreikka, kuva: Sthivaios, CC BY-SA 4.0 <https://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0>, via Wikimedia Commons

Paikallisen ilmastokamppailun osalta huolestuttavaksi tekee perussuomalaiset hallituksessa. Perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on esimerkiksi vastikään kunnostautunut alkuvuodesta kirjoittamissaan teksteissä ilmastonmuutoksen vastaisena (julkisuudessa on käytetty käsitettä ilmastodenialismi ja -denialisti, mutta minusta nuo käsitteet ovat huonoa ja halpahintaista suomea). Ranne pitää hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ilmastoraportteja propagandana, vaikka jotkut ilmastotutkijat pitävät IPCC:n arvioita jopa konservatiivisina. Ranteen näkemyksiä voi pitää vähintäänkin huolestuttavina, kun ottaa huomioon Ranteelle suodun salkun. Itsekkyydelle ja lyhytnäköisyydelle on tässä maassa poliittista kysyntää, siitä persujen nousu ja pinnalla pysyminen minusta kertovat.

Rodosta parempaa symbolia ilmastonmuutokselle tuskin voisi hakea. Saari on kärsinyt yliturismista, ja massaturismi lieveilmiöineen, jos mikä, kuvastaa elintasomme järkyttävimpiä puolia kaikin tavoin. Ajattelutavan muutos on tehokkain tapa muuttaa järjestelmiä. Nyt jos koskaan on yhdestoista hetki havahtua tarkkailemaan toimintamme vakavia seurauksia. Tulevaisuus, millainen se sitten tuleekaan olemaan, tulee arvioimaan meidät ankarasti.