Oppenheimer ja atomiajan alku

Kävin toissapäivänä katsomassa uuden Oppenheimer-elokuvan. Jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, tekstini saattaa sisältää juonipaljastuksia, joten harkitse kahdesti lukemista eteenpäin. Suosittelen elokuvan katsomista vahvasti.

Pätkän nimisankari on J. Robert Oppenheimer, joka oli atomipommin "isänä" pidetty fyysikko. Oppenheimer sai tehtäväksi kehittää atomipommi ennen natseja toisen maailmansodan päättämiseksi. Muitakin kuuluisia tieteentekijöitä viime vuosisadan alkupuolelta elokuvassa esiintyy, kuten mm. Einstein ja tanskalaisfyysikko Niels Bohr. Ystäväni tiesi kertoa, että Bohr ja Einstein olivat aikanaan erimielisiä kvanttifysiikasta ja sen perusteista. Kuten elokuvassakin tulee ilmi, Einsteinin voidaan ajatella edustavan vanhaa maailmaa ennen uutta atomiaikaa.

Kuva kirjasta, johon elokuva perustuu. Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/American_Prometheus.

Einstein edusti elokuvassa myös pasifistista hahmoa. Olihan hän kaiken muun kukkuraksi tunnettu pasifisti. Oppenheimer käykin Einsteinin kanssa elokuvassa tärkeän keskustelun, jossa hän paljastaa pelot siitä, millainen maailma uudenlaisen atomiaseen kanssa tulee olemaan.

Mieleenpainuvinta elokuvassa minulle oli oikeastaan pasifistinen aineisto ja Oppenheimerin (ja muiden) mielenmyllerrys, kun heille todella paljastui mitä he olivat menneet tekemään. Atomipommi valmistui New Mexicon Los Alamosissa sen jälkeen, kun Hitler oli tehnyt jo Berliinissä itsemurhan bunkkerissaan. Japani ei vielä kuitenkaan ollut antautunut ja Tyynenmeren sota vaati Yhdysvalloilta paljon uhreja. Presidentti Truman esikuntineen tiesi, että Japanin miehittäminen vaatisi todella kovan hinnan ihmisuhreina. Niinpä hän päätti käyttää uutta atomiasetta Hiroshimassa ja Nagasakissa tunnetuin seurauksin.

Eräässä kohtauksessa Hiroshiman pommituksen päivänä Oppenheimer pitää joukoilleen juhlapuheen. Tausta hälvenee juhlasalissa räjähdysten kumuun ja hiljaisuuteen, jonka keskellä Oppenheimer kuuluu oman äänensä. Hän sanoo väelleen sen, mitä hänen pitää sanoa, vaikka hänen sisällään kalvaa tietoisuus ja kauhu siitä, mitä he ovat menneet tekemään. Muutamat muutkin juhlasalissa ja sen liepeillä ovat ymmärtäneet tekojensa seuraukset.

Rintakuvassa Ritsos.

Tulee mieleen kreikkalaisen vasemmistorunoilija Giannis (laus. 'Jannis') Ritsosin runo Aamutähti (Πρωινό άστρο [Proinó ástro] 1955, jonka hän kirjoitti pienelle tyttärelleen, ei tiettävästi suomennettu). Runo on kauniisti kirjoitettu kehtolaulu Ritsoksen tyttärelle. Siinä hän kuvaa Nagasakin tuhoa sydäntäriipaisevasti. Tässä katkelmasta käännös:

Hirosimassa, tyttökulta,
oli joitain lapsosia, tyttökulta,
oli joitain äitejä, tyttökulta,
– ei, en tiedä, mitä sinulle sanoa –
siellä oli joitain lapsosia, tyttökulta...

Sinun täytyy tietää.
Hetkellä kun synnyit, tyttökulta,
[siellä] kuultiin  ensimmäinen pikku heinäsirkka
kymmenen vuoden jälkeen,
ajattele, tyttökulta,
kymmenen vuoden jälkeen
Nagasakissa...

(käännös on minun ja pikaisesti tehty, mutta siitä välittyy idea)

Vertaaminen Ritsokseen on sinänsäkin osuva, että elämänsä aikana Ritsos kärsi vasemmistolaisuudestaan ja oli Kreikan sotilasjuntan (nk. "everstijuntan") aikana pitkään vankileirille vangittuna. Myös Oppenheimer kärsi vasemmistolaissympatioistaan, jotka olivat alkuaan ennenkaikkea intelluktuaalisia hänelle. Tämä kertoo myös paljon kylmästä sodasta ja tuon ajan Yhdysvalloista.

Oppenheimeria verrataan elokuvassa kreikkalaisen mytologian Prometheukseen, joka tuotuaan tulen ihmisille kahlittiin rangaistuksena kallioon ikuisesti kidutettavaksi. Verrokki ei voisi olla osuvampi. Oppenheimer kärsi pakotetusta roolistaan "atomipommin isänä". Hän koki, ettei sodan keskeyttämiseksi ollut vaihtoehtoa. He kokivat, että jos he eivät olisi ehtineet ennen natseja kehittämään uutta asetta, olisivat he hävinneet toisen maailmansodan. Silloisessa maailmanajassa ajatus on ymmärrettävä. Silti katsoja jäi miettimään, olisiko ollut vaihtoehtoja.

Niin, mitä vaihtoehtoja olisi ollut? Yhteistyö natsien kanssa tuskin olisi ollut mahdollinen. Ei olisi voinut käydä Hitlerin juttusilla ja sopia yhdessä, että kehitteillä aseva ole on niin vaarallinen, että jätetäänpä sikseen. Moinen ajatus oli silloin ja on nyt silkkaa utopiaa. Silti toivoisi, että uuteen uljaaseen maailmaan ydinaseineen ja -laitoksineen ei olisi koskaan astuttu. Maailma olisi parempi paikka, väittävät kriitikot ja puolustajat mitä hyvänsä.

Absoluuttinen pahuuden kehä, johon ihmiskunta itsensä toistuvasti ajaa, on värisyttävää ajatella. Siitä asti ydinaseet ovat olleet keskuudessamme. Ukrainassa sotaa käyvän Venäjän presidentti Putinkin on ystävällisesti muistutellut maansa ydinasepelotteesta. Onko se Kiinan-pelon ja -riippuvuuden lisäksi ainoa asia, mikä estää Natoa puuttumasta sotaan, joka on musertanut Ukrainaa jo kohta puolisentoista vuotta? Vaikea on nähdä hyviä ratkaisuja.