.jpg)
YLE:n Maailmanpolitiikan arkipäivää -radio-ohjelmassa 9. syyskuuta keskusteltiin Ranskan uudesta abaya-asujen kiellosta kouluissa. Samalla pohdittiin myös eri valtioiden huntuihin ja muihin vaatteisiin kohdistuvia kieltoja. Kirjoitin tästä aiheesta ja sananvapaudesta tänne tässä taannoin.
Eri arvioissa tuntui korostuvan musliminaisten toimijuuden ja heidän itsensä kuulemisen huomioimattomuus. Näin on siitä huolimatta, että juuri tätä väestönosaa retoriikassa tahdotaan suojella. Heidän toimijuutensa ja osallisuutensa on ilmeisesti toissijaista agendaan nähden.
Radio-ohjelmassa mainitaan Ranskassa voimaan tullut laki vuodelta 1905, jolla kirkko ja valtio erotettiin toisistaan. De jure valtio sekularisoitiin, taustalla olivat libeeralin tradition mukaiset valtion neutraaliuden ja uskonnonvapauden periaatteet. Lain perusteella uskonnollisten symbolien käyttö on julkisessa elämässä kielletty. Valtio haluaa esiintyä sekulaarina, korostaen valtion ja kirkon erillisyyttä.
Yhdysvalloissa ovat perustajaisät aikoinaan pohtineen samanmoisia. Uskonnonvapaus ja valtion erillisyys kirkosta toteutettiin heti kansakunnan alkuajoista. Tämä liittyy liberaaliin traditioon ja ajatukseen siitä, entä jos vallanpitäjät ovatkin väärässä oikeasta uskosta, jos jokin uskonto olisi nostettu valtionuskonnoksi. Epäilylle on haluttu jättää sija. Pohjalla oli annos kunnon valistusajan ja -aattehen henkeä.
Läntenä, niin kutsuttuna, jotkut pitävät vanhaa kristikuntaa. Erityisesti wanha katolisen kirkon valtapiiri on perinteisesti "länttä" tässä mielessä. Sitä en osaa vuosisataisten ja erinäisten skismojen (nk. Suuri skisma oli vuonna 1054) jäljiltä sanoa, miten tässä katsomuskannassa länneksi katsottiin itäisemmät ortodoksisest alueet. Ovatko nekin kristillisyyden kautta perinteistä länttä? Balkaneilla kun oltiin aivan viime vuosisatoihin saakka Osmannien muslimivallan puristuksissa, idän ja lännän välissä.
Joka tapauksessa käsitys kristikunnasta on ollut keskeinen lännen itseymmärrykselle. On esitetty, että ihmisoikeusajattelun taustalla on kristillinen ajatus ihmisten keskinäisestä samankaltaisuudesta ja -arvoisuudesta: jokainen on luotu Jumalan kuvaksi. Valistusajasta lähtien on tätä eräänlaista itseymmärryksen pohjaa lisääntyvässä määrin haastettu. Muuttuneet ovat sekä yksilöt ja yhteisöt että myös yhteiskunta.
Lisääntyneen maahanmuuton ja globalisoitumisen, maapalloistumisen myötä on esitetty huolta islamin leviämisestä Eurooppaan. Näin on on käynyt samalla, kun länsi on vahvasti sekularisoitunut, etenkin täällä Pohjoismaissa. Koska olemme tehneet uskonnosta itsellemme lähes merkityksettömän – ei tapakristitty piittaa kirkon ja hengellisyyden kotkotuksista –, huoli toisesta uskonnosta tuntuu äkkiseltään absurdilta. Miksi murehtia sellaisesta, jos uskonnosta viis veisaamme ja pahimmillaan olemme sille jopa sokeita?
Kuva: Mariano Fortuny, auteur du modèle, CC0, via Wikimedia Commons