Sananvapaus, hunnut ja kirjojen polttelu

Adina Voicu, CC0, via Wikimedia Commons

Sanavapauden ympärillä on viime viikkoina kohuttu niin Euroopassa kuin Suomessakin. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on saanut kielteistä julkisuutta kirjoittelustaan, jossa hän rasistisesti kritisoi musliminaisten huntuja ja burkhia. Samaan aikaan toisaalla Tanskassa ja Ruotsissa on roihauteltu koraaneja palamaan sananvapauden nimissä.

Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo otti kantaa sananvapauteen. Arkkipiispan mielestä pyhien kirjojen polttaminen ei kuulu sananvapauden piiriin. Toiselle pyhän kirjan polttaminen tulee yksityisen, minuuden alueelle ja loukkaa pahimmillaan syvästi. Leon kanssa on helppo olla samaa mieltä teon loukkaavuudesta ja ei-rakentavuudesta, vaikka lukisikin polttamisen sananvapauden piiriin. On selviö, ettei hyvää kulttuurien tai ihmistenkään välistä vuoropuhelua rakenneta loukkaamalla toista. Sananvastuuta voidaan tässä merkityksessä peräänkuuluttaa.

Vaikeampaa onkin sitten määritellä, mikä kaikki luokitellaan pyhäksi, mihin raja vedetään: onhan niin, että toiselle Täällä pohjantähden alla saattaa olla hyvinkin pyhä opus, toiselle vuoden 1933 raamattu. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että vain suurten maailmanuskontojen pyhät kirjat luetaan keskusteluissa pyhiksi. Entäs sitten kirjakaupalliset realiteetit, kuten makulatuuriin päätyminen? Nykyäänhän kirjojen elinkaari on surkean lyhyt eivätkä suosituimmatkaan teokset myy samassa määrin, koska ihmiset eivät yksinkertaisesti lue. Olisikin kuriositeettina tämän keskustelun valossa mielenkiintoista tietää, päätyykö raamattuja tai koraaneja koskaan makulatuuriin, kun otetaan uusia painoksia.

Mitä tulee Purran kirjoituksiin "mustista säkeistä", hän on kirjoittanut rasistisesti, esineellistävästi ja epäkunnioittavasti. On ymmärrettävää haluta tarkastella kriittisesti huntujen ja burkhien käyttöä, mutta se tulee tehdä ihmisiä kunnioittavalla tavalla. Hieman ennen tätä kohua Purra oli julkisuudessa viisitoista vuotta vanhoista kyseenalaisista kirjoituksistaan. Totta on, että ihmiset muuttuvat viidessätoista vuodessa, tekevät virheitä ja muuttavat mielipiteitään. (Mistä syystä 'takinkääntäjä' on hölmö ja usein käytetty käsite, vaikka ilmeisesti ihmisten tulisi olla ajattelussaan monoliittejä. Mitä mieltä olisi väittelyllä, rakentavalla kritiikillä ja hyvällä argumentaatiolla, jos lähtökohta on se, että ihmiset eivät voi muuttaa kantojaan ja muuttua?) Purra kuitenkin kiukutteli ja änkyröi, ei suostunut aluksi pahoittelemaan kirjoituksiaan. Toisin sanoen, herää epäilys, näkeekö hän syvällä sisimmässään koskaan tehneensäkään mitään väärää.

Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa 19.7.2023 haastateltiin suomalaista lääketieteen kandidaattia Zahra Alimya. Keskustelu käsitteli aihetta, mitä eroa on rasismilla ja maahanmuuttokritiikillä. Alimyan mukaan kritiikkiä myös maahanmuuttoa kohtaan voidaan esittää, mutta syrjivät ja rasistiset kommentit yritetään usein esittää kritiikin varjolla. Huivinkäytöstä Alimyan mukaan ei musliminaisia tarvitse pelastaa. Hänestä keskustelu huivilta "pelastamisesta" osoittaa, että musliminaisten ajatellaan lähtökohtaisesti olevan alisteisia. Moni muslimiyhteisöön kuulumaton on Alimyan mukaan tuonut esille, että huivinkäyttö Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa perustuu vapauteen eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

Ranskassa uskonnollinen pään peittäminen on ollut kielletty vuodesta 2004, ja kasvojenpeittokielto julkisissa tiloissa vuodesta 2011. Myös burkini-uima-asuihin on puututtu. Catherine Pipps kirjoitti Washington Postin artikkelissaan, että ranskalaisten asenteessa kuusimiljoonaista muslimiväestöään kohtaan on nähtävissä ranskalaisen imperialismin piirteitä. Pippsin mukaan siirtomaiden valloittaminen pyhitettiin toisten kansojen "sivilisoimisella" (ransk. 'mission civilisatrice'). Samanlaisin perustein huntukiellolla ajatellaan "suojeltavan" musliminaisia, vaikka oikeastaan voidaan väittää, että näillä toimilla on toiseutettu ranskalaista muslimiväestöä; ranskalaisen naisen tulisi näyttää tietynlaiselta ja olla siten ollen hunnuton.

Pipps siteeraa keskeisiä huntukieltoja ajaneita ranskalaispoliitikkoja. Poliitikot luonnehtivat hunnuista vapauttamista emansipoivaksi ja perustelevat sitä muun muassa naisten ja haavoittuvaisimpien suojelemisella. Musliminaiset ja -tytöt vaikuttavat heidän kirjoitteluissaan avuttomilta uhreilta. Toimijuuden puute suhtautumisessa iskee silmille jo pikaisella vilkaisulla. WP:n artikkelissaan Pipps kuvaa Ranskan huntukieltoa kolonialismin perinnöksi.

Emme ole eurooppalaisina sivistyskansoina päässeet loppujen lopuksi kovin pitkälle alentavasta suhtautumisesta muihin kansoihin ja kulttuureihin. Idän ja lännen erottelu elää vahvana ajattelussamme ja asenteissamme, vaikka emme sitä tiedostaisi. Ranskalaisten toimet historiallisessa valossa ovat osa ajatusmaailmaa eurooppalaisesta sosiokulttuurisesta ylemmyydentunnosta. Ranskassa kyse on myös toisaalta "islamisaation" pelosta ja toisaalta yhdestä kulttuurisodan rintamasta, jolla kolonialismin jälkipyykki nähdään kansallisena uhkana. Kyseessä on myös sikäläinen käsitys uskonnosta neutraalista yhteiskunnasta.

Kieltojen naisia suojelevasta vaikutuksesta ollaan eri mieltä. Oma lukunsa kieltoja on monien ranskalaisten kaupunkien burkini-kielto. Musliminaisille tarkoitettu peittävä uimavaate herätti aikoinaan kohua maailmalla. Kieltoa on kritisoitu monin perustein, muun muassa sillä, että käytännössä kielto on estänyt monia musliminaisia nauttimasta rantaelämästä ja uimisesta. Kiellon vapauttava vaikutus kääntyi siis päälaelleen. Huivikiellon on niin ikään tutkitusti todistettu vaikuttavan kielteisesti musliminaisten toisen asteen koulutukseen osallistumiseen ja mahdollisuuksiin työmarkkinoilla. Kielto ei taida olla toimiva tapa emansipoida ketään, vaikka uskonnollinen käytäntö meistä väärältä tuntuisikin.

Suomalaisessakin yhteiskunnassa on kummallisuuksia ja kaksinaismoralismia, jota ei voi perustella muulla kuin perinteellä ja käytännöillä. Viime vuosina naisten rintoihin kohdistuvia rajoituksia kritisoivan tissiflashmobin yhteydessä käyty keskustelu on hyvä esimerkki tästä. Miksi mies saa istua rintakehä paljaana vaikkapa kaupungin keskustan terassilla, mutta nainen ei? Tähän ei mitään loogista syytä ole. Naisen rinnat ja keho seksualisoidaan ilman, että hän voi itse tästä päättää. Jos huntukielto tai burkinikielto perustellaan valinnanvapaudella, herää kysymys, mitä kaikkea todellisuudessa voimme valita. Tätä pohtii myös Mir Uzair Farooq euroopan kulttuurisia ennakkoluuloja käsittelevässä blogikirjoituksessaan, jossa hän tuo esille, ettei musliminaisia ole kuultu ja että monet kulttuuriset käytännöt ja ihanteet ovat sortavia omalla tavallaan.

Sivistyksen pintakerros on loppujen lopuksi ohut, aivan liian ohut. Rasismi kuoriutuu suomalaisesta barbaarista esille heti, kun populistit päästetään vallan kahvaan. Huivikiellot, toisaalta uskonnon- ja sananvapauden seikat, eivät ole helppoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Selvää on ainakin, että rasismia ei tule suvaita Suomessa. Samoin keskusteltaessa esimerkiksi muslimien huiveista, tulee kuulla ja kunnioittaa kaikkia osapuolia eikä kohdella mitään ihmisryhmää ennakkoluuloisiin mielikuviin perustuen. Ranskan esimerkki on varoittava.