Kuulin mielipahakseni uutisen, jolla on suuri merkitys koko Euroopan tulevaisuuden kannalta. Saksan hallitus on hyväksynyt lakiesityksen, jolla kannabiksen käyttö laillistettaisiin. Laille povataan läpimenon mahdollisuuksia parlamentissa, ja etenkin arvoliberaaleissa piireissä hurrataan. Minulle tuli mieleen, että saksalainen eliitti ajaa läpi uudistusta, jonka kielteisiltä vaikutuksilta he itse ovat enimmäkseen turvassa.
Hyvinvointi- ja terveyserot Suomessa ja muissakin länsimaissa ovat suuria eri sosioekonomisten ryhmien välillä. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että korkeammin koulutetut ja varakkaat elävät pidempään ja terveempinä. Elintavat eroavat suuresti jo lapsuudessa. Tämä näkyy niin liikunnassa, ravinnossa kuin päihteidenkin käytössä. Lukutaito ja koulumenestys nekin periytyvät vahvasti vanhempien mukaan.
Kannabis on vakava, kognitiivista suorituskykyä heikentävä päihde. Viimeisimpänä suurena maana Kanada laillisti sen käytön ja myynniltä odotettiin suuria tuloja uuden toimialan alkaessa syrjäyttää katukauppaa. Taloudellisten etujen, eurojen ja dollarien vuoksi monilla liberaaleilla tahoilla on tahtotila ajaa ja lobata uuden päihteen saattamista markkinoille.
Jo ennakkoon monet suomalaisetkin moraalittomat sijoittajat innostuivat sijoittamaan uuteen Kanadan kannabisliiketoimintaan, jolle povattiin valoisaa ja ennen kaikkea tuottoisaa tulevaisuutta. Toisin kuitenkin kävi eikä uudenlaisesta päihdekaupasta tullutkaan sellaista rahasampoa sijoittajille ja Kanadan kansantaloudelle kuin monet olivat kuvitelleet. Mikä meni vikaan?
Ensinnäkin aikaisemmasta laittomuudesta huolimatta kannabikselle oli jo muodostunut vakiintunut käyttökulttuuri. Kannabista poltettiin ja käyttäjät tiesivät huumediilerit. Vaikka kaupalle syntyi Alkon tyyppinen laillinen kauppa, käyttäjät ostivat huumeensa edelleen katukaupasta edullisemmin. Voimme kohtuullisesti väittää, että Saksassakin on, etenkin liberaaleimmissa suurkaupungeissa kuten Berliinissä, jo muodostunut käyttökulttuuri Kanadan tapaan. Taloudellisten voittojen himoaminen voi olla lyhytnäköistä. Jäljelle jäävät haitat kansantaloudelle ja -terveydelle.
Laillista tai ei, kannabista on käytetty ja varmasti käytetään vastakin. Laittomuus, laittoman päihteen status, antaa kuitenkin viranomaisille tiettyjä keinoja ja selkärankaa puuttua käyttökulttuuriin. Lailla on myös moraalista opetusvaikutusta, jonka merkitystä ei pidä väheksymän. Useimmille kansalaisille on suurtakin merkitystä sillä, mitä lainsäädäntö asiasta sanoo.
Jos kannabis laillistetaan, suurin osa haitoista tulee kohdistumaan väestönosaan, jolla muutoinkin menee muuta väestöä huonommin. Koulutettu ja varakkaampi väki pystyy paremmin suojautumaan liberaalin päihdepolitiikan haitoilta, kuten muunkin arvoliberaaliuden haitoilta. Silti, mikäli kannabis yleistyy, myös varakkaammat tulevat kohtaamaan kovempia haittoja. Kannabiksen kohdalla harvinaisempia, mutta sitäkin vakavampia haittoja vähätellään. Psykoosisairaus voi esimerkiksi pienelle osalle väestöä puhjeta jo vähäiselläkin käytöllä, etenkin jos käyttäjällä on siihen geneettistä alttiutta.
Olen työurallani sosiaalihuollossa nähnyt paljon nuoria ja vanhoja kannabiksenkäyttäjiä. Olen nähnyt, että on inhimillisesti kamalaa, jos nuori ihminen sairastuu kannabispsykoosiin, vaikka riskiä yleisesti vähätellään. Pahimmissa tapauksissa tarvitaan raskasta psykoosinestolääkitystä ja arjen tukitoimia, jotta sairauden kanssa pärjää. Hinta on sekä euroissa että inhimillisesti korkea.
Tapana on kuitenkin psykoosiriski pyyhkäistä pois yksilötapauksina ja Turmiolan Tommi -tyyppisenä pelotteluna. ”Ei minulle voi noin käydä”, ajatellaan, vaikka varma ei koskaan voi olla. Ja se, mitä eliitti tekee, sen köyhä tekee myös perästä. Ja resurssit (tiedolliset, taloudelliset) haittojen ehkäisyyn ja hoitoon ovat toisenlaiset. Mahdollisuus suojautua koskee myös psykoosia vähäisempiä haittoja.
Viimeisen viiden vuoden aikana olen ikäväkseni huomannut polttelun yleistyneen julkisilla paikoilla Suomessakin. Lisäksi käyttövälineitä myydään, itse kaman lisäksi, röyhkeästi ja näkyvästi. Katukuvassa on yleistä nähdä huumekauppaa ja -käyttöä. Omassa kotikaupungissani on aivan tavallista haistaa tämän aineen imelä lemu keskellä arkipäivääkin.
Käyttökulttuuri on yleistynyt ja käynyt röyhkeämmäksi. Poliisi ei käytännössä käyttöön juurikaan puutu eikä voikaan puuttua resurssisyistä. On vaikea ymmärtää, miksi kukaan tahtoisi ehdoin tahdoin kaupungin, jossa päihteitä saa käyttää missä ja milloin vain. En tiedä, mihin naiiviin idealismiin perustuu ajatus, jos joku ajattelee tästä voivan seurata jotain hyvää.
Konservatiivisena kirjoittelijana ja kulttuurikommentaattorina tunnettu Theodore Dalrymple on tuonut esille esimerkiksi kohua herättäneessä teoksessaan Life at the Bottom (”Elämää pohjalla”, kirj. suom.), kuinka yläluokan arvot esimerkiksi seksuaalimoraalissa ovat koituneet erityisesti yhteiskunnan vähäosaisimpien turmioksi. Kun sitoutuminen ja pysyvyys eivät ole enää keskeisiä arvoja, erityisesti alempien sosioekonomisten ryhmien joukossa on entistä enemmän isättömiä ja yksinhuoltajavanhempien kasvattamia lapsia. Keskiluokka avioituu edelleen todennäköisemmin, vaikka seksuaalinen vapaamielisyys onkin yleistä ja lähes hyveen asemassa kaikissa sosiaaliluokissa.
Vaikka voimmekin Dalrymplen yhteiskunta-analyysiin suhtautua varovaisen kriittisesti, nostavat hänen ajatuksensa esille tärkeän arvokeskustelun ja nykyisten arvojen seuraukset yhteiskunnassa. Vielä minun opiskeluaikoinani tuotiin esille, että yksinhuoltajuus on aina riski. Ja asia on itsestään selvä, kun miettii asiaa, eikä tarkoitus ole yksinhuoltajia syyllistää (nykymaailmassa, kun väittämä tuntuu olevan väärä, jos jollekulle tulee paha mieli). Jos kasvattaa lasta yksin, resursseja, aikaa, rahaa ja jaksamista, on vähemmän. Lapsi hyötyy yleensä kahdesta vanhemmasta, se ennakoi parempaa koulumenestystä ja siten parempia mahdollisuuksia elämässä.
Kannabiksen dominopelin uhka leijailee Euroopan yllä. On todennäköistä, että Saksan lähtiessä liberaalin kannabispolitiikan poluille, pienemmät maat seuraavat perässä. On syytä seurata siis Saksan tilannetta, etenkin jos laki nuijitaan läpi. En ole perehtynyt Saksan parlamentin poliittisiin voimasuhteisiin, mutta ainakin arvoliberaaliudessa on suuri ero asenneilmastossa suurkaupunkien ja pienempien maaseutupitäjien välillä. Tämä laki voi lisätä juopaa näiden alueiden välillä entisestään, enkä ihmettelisi, jos kriittisimmät alkaisivat retoriikassaan kuvata tilannetta maailmansotien välisen vapaamielisen ns. Weimarin tasavallan veroiseksi.
Päihdemyönteisempi politiikka voi myös lisätä polarisaatiota muutenkin hajaantuneissa poliittisissa kuppikunnissa. On ad nauseam kirjoitettu lehtien palstoilla siitä, kuinka perinteinen vasemmisto–oikeisto-jako ei enää nykyään kuvaa poliittisia jakolinjoja. Tästä oiva esimerkki on äärioikeistolaisena pidetty Saksan AfD (Alternative für Deutschland, Vaihtoehto Saksalle), jota äänestetään hyvinkin eri tavoin poliittisesti taloudesta ajattelevien keskuudessa. Populistiselle politiikalle löytyy kannatusta kautta mantereen, jos perinteisiin valtapuolueisiin ja niiden harjoittamaan politiikkaan kyllästytään laajalti. Poliittisen eliitin tulisikin laskeutua norsunluutorneistaan ja olla tuntosarvet herkkinä tässä erityisen vaikeassa maailmanajassa.
Olen nuoresta pitäen mieltänyt itseni enempi tai vähempi vasemmistolaiseksi. Monien muiden tavoin olen huomannut sen vasemmiston, jota puolueet Suomessa edustavat, kannattavan asioita, joilla ei äkkiseltään ajattelisi olevan mitään tekemistä vasemmistolaisuuden kanssa. Tuntuukin, että luokkatarkastelun ja heikommassa asemassa olevien asioiden ajamisen sijasta vasemmisto keskittyy identiteettipolitiikkaan ja eliitin arvojen ajamiseen. En ole kokemukseni kanssa yksin.
Suomessa sentään Vasemmistoliitto esimerkiksi ei, nuorisojärjestönsä radikaaleista mielipiteistä huolimatta, päihde- ja riippuvuuspoliittisen ohjelmansa perusteella laillistamista aja. Käytön rangaistavuudesta luopumista ohjelma ehdottaa. Tämä voi olla järkevää, koska se siirtää ongelmanratkaisun painopistettä hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Poliisi voisi keskittää voimavarojaan suuriin huumekauppiaisiin pikkutekijöiden sijasta.
Vihreät taas, jossa on perinteisesti ollut vasemmistohenkinen blokkinsa, on päättänyt ajaa kannabiksen laillistamista vastuuttomalla tavalla Suomessa. Puolue aikoo aloittaa poliittisen ohjelmansa 2023–2027 mukaan kannabiksen laillistamisen. Juuri Saksa mainitaan esimerkkinä, jonka kokemuksia Vihreät aikoo hyödyntää.
Vasemmisto on keskiluokkaistanut ja johtopalleilla kukkoilevat etuoikeutetut (entiset nuoret), jotka unohtavat köyhät, naiset ja luokkaerot. Sen sijaan he muun eliitin tapaa eri puolilla Eurooppaa ajavat uutta päihdettä markkinoille. Kun eliitti ajaa yhteiskuntaan laajaa arvojen muutosta, kuten on seksuaali- ja perhepolitiikan osalta länsimaissa käynyt, haitat lankeavat yhteiskunnan vähäosaisimpien maksettavaksi. Näin tulee käymään myös Suomessa, mikäli esim. Vihreät ja Vasemmistonuoret saavat tahtonsa lopulta läpi. Laillistamisen sijaan meidän tulee arvioida käytön ja hallussapidon dekriminalisoinnin mahdollisuutta suomalaisessa toimintaympäristössä. Näin painopiste muuttuu tehottomasta käyttäjän rankaisemisesta hoitoon ja haittojen ennaltaehkäisyyn.