Unissakävelystä ja kärsimyksestä

Aamulla käyty keskustelu sai minut pohtimaan unissakävelyä. Aihetta pohti myös aikoinaan itävaltalainen psykologi ja psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud (1856–1939). Tietosanakirjani mukaan Freud oivalsi mm. hypnoosia tarkasteltuaan ihmisen tiedostamattoman puolen merkityksen. Unet hän esitti toiveiden tulkkeina.

Miksi ihmiset unissakävelevät ja tapahtuuko sitä miten paljon? Sitä en osaa sanoa. Tiettävästi en ole itse kuunaan unissakävellyt, mutta sen sijaan olen kuullut kertomuksia äidin puoleisesta sukulaisesta, joka tarinain mukaan olisi unissaan käynyt vaatehuoneessa virtsaamassa. Unissakävely eli somnambulismi häkellytti Freudiakin. Esimerkiksi Wikipedian mukaan Freud oli ollut yllättänyt siitä, että ihminen pystyi kävelemään unen häiriintymättä. Hän arveli tiedostamattomien impulssien jotenkin häiritsevän tai tulevan toiveeksi uniin.

En tiedä aiheesta enempää, mutta minulle tuli mieleen tiedostamattoman aiheuttamista impulsseista ja unien kuvantamista toiveista kärsimys. Eli kärsimmekö, jos alitajunnan toiveemme eivät toteudu? Vai ovatko uni ja unissakävely keino käsitellä nämä toiveet, ja jos alitajunnan tahi tiedostamattoman impulssi on kyllin voimakas, seuraa somnambulanssi?

Freudilla oli käsittääkseni omat teoriansa kärsimyksestä ja vaikkapa surutyöstä, mutten ole asiaan vihkiytynyt. Ranskalainen psykiatri ja psykoanalyytikko Jacques Lacan (1901–1981) pohti teorioissaan mm. surutyötä. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Lacanin teoriassa puhuvat olennot ovat kulttuurisen kontekstinsa muovaamia ja tekemisissä maailman symbolisen puolen kanssa. Vuorovaikutuksessa voidaan jotenkin muuttaa kärsimyksestä, traumasta jne. aiheutunut uhriasema ja päästä siten niin sanotusti eteenpäin. Teemmekö tätä siis unissamme, jos toiveemme tai alitajuntamme impulssi on voimakas?

Niin, minua sai aihetta pohtimaan aamulla esitetty syytös, että olisin sunnuntainvastaisena yönä syyllistynyt somnflatulenssiin l. unissapieremiseen.