Tekoälyn noususta on kuluneen vuoden aikana käyty runsaasti keskustelua. ChatGPT:n uusimman version kyvyt ovat lyöneet tekoälyasiantuntijatkin ällikällä. Johtavat alan tutkijat, filosofit ja jopa tietotekniikkagurut ovat ilmaisseet laajalti huolensa. Halusimme tai emme, edistynyt tekoäly on täällä.
Kirjoitin vähän aikaa sitten mukavuudenhalun noususta ja ajattelun tuhosta. Viittasin tekstin alussa toimittaja Tuija Siltamäen mainioon kolumniin, jossa hän pohtii, ettei nykyihmiseltä voi oikein vaatia mitään, kun ei tämä pysty olemaan ajoissa, ajattelemaan tai lukemaan kirjaa. Pohdin tältä pohjalta mukavuudenhalun tyranniaa ja yhteiskuntamme rappiota.
Jokin aika sitten eräässä HS:n artikkelissa haastateltiin suomalaisprofessoria, joka kertoi jo nyt opiskelijoidensa käyttävän esseidensä tuottamiseen ChatGPT:tä. Mielenkiintoista on, että hän kertoo, ettei olisi tekoälyn käyttämistä teksteistä ilman opiskelijain tunnustusta havainnut. Järisyttävämpää on, että näin saa tehdä. Kyllä, ilmeisesti oppilaitoksissa tämä ei ole kiellettyä. Tekoälyn tuottaman tekstin tekijänoikeus taas on sillä, joka antaa keinoälylle tehtäväksiannon. Kollegani puoliso työskentelee paikallisessa opinahjossa ja vahvisti edellämainitun.
Toisin sanoen meillä opiskelee uusi sukupolvi, joista voimme valistuneesti arvata (kasvavan?) osan olevan kyvyttömiä kunnolla lukemaan kirjoja edes suomeksi. Lisäksi he kirjoittavat entistä kehnommin ja ulkoistavat ajattelua, analyysiä ja asiain yhdistelyä vaativat kirjoitustehtävät tekoälyohjelmalle – ja vieläpä luvan kanssa! Eläkeiän noustua tähtitieteelliseksi en eläkkeestä uskalla haaveillakaan, mutta nyt vietiin pohja eläkejärjestelmältä täysin.
Korkeakouluopintojen tehtävä on muovata opiskelijoista ennen kaikkea ajattelijoita. Luettu, sen yhdistely ja analyysi kehittävät tätä taitoa. Oppimamme myös muovaa persoonaamme. Parhaassa tapauksessa saamme sivistystä ja karaktääriä, jotka ovat oivia eväitä mille hyvänsä uralle. Mitä hyötyä on opinnoista, jotka on suoritettu silkka suorite mielessä.
Nuoremmalla väellä olen törmännyt ajattelutapaan, joka kyseenalaistaa oppimisen ja ennenkaikkea vaadittavan vaivannäön merkityksen. "Äly"puhelinten kanssa kasvaneiden sukupolvesta löytyy yksilöitä, jotka pohtivat, miksi suotta opiskella, kun kaiken voi tarkistaa netistä. Onneksi kyseessä ovat ääriesimerkit, mutta tällaisen ajattelumallin esiintulo on huolestuttavaa. Helppoa on kyseenalaistaa moisen ajattelun järkevyys, mutta yritäpä vakuutta näin ajattelevalle nuorelle, että hän on väärässä.
Sokrates ymmärsi yhtenä ensimmäisistä, että tieto ja informaatio eivät yksinään varmista tietämistä ja osaamista. Faidros-dialogissa eräässä kohtaa Sokrates kertoo tarinan Egyptin jumaluuksista. Kirjoitustaidon jumaluus Thot tarjoaa kirjoitustaitoa auringonjumala Amonille lahjaksi. Thotin hämmästykseksi Amon kieltäytyy lahjasta. Amonin mukaan kirjoitus ei auta muistamiseen eikä ole todellista viisautta. Sokrates jatkaa antamalla esimerkkejä siitä, kuinka todellinen viisaus muodostuu kanssakäymisessä toisten kanssa, dialektisesti; kirjoitukset ovat vaitonaisia eivätkä puhu tahi puolusta kantaansa.
 |
| Thot. Lähde: Wikipedia. |
Kuitenkin, menemättä aivan Sokrateen kannalle, tässä katkelmassa on suurta viisautta, jota voimme soveltaa aiheeseemme. Jos nuoret teettävät kirjoitustehtävänsä tekoälyllä sen sijaan, että itse pohtisivat ja puntaroisivat, kävisivät aiheen ja aineiston kanssa eräällä tavalla keskustelua, voiko todellista ja persoonaa muovaavaa viisautta muodostua? Jos tähän vielä yhdistyy yhdeksi "eksoaivojen" (tekoälylle ja Googlelle ulkoistetut aivot) toimintamalliksi hakea tietoa netistä oppimisen sijaan, mitä opiskeltavaa jää? Ja mitä hyötyä kenellekään on näin suoritetuista opintopisteistä?
Esseessään Why We Should Memorize Brad Leithauser puolustaa muistamista ja myös paljolti kammottua ja parjattua ulkoaopettelua. Kuten Sokrates pohtii oikean, arvokkaan tietämisen muodostumista, puolestaan Leitharuser pohtii, että esimerkiksi runojen oppiminen ulkoa muodostaa runon osaksi meitä ja muovaa meitä. Englanniksi ulkoaoppiminen on tietämistä 'by heart', eli sydämelle asian ottamista. Tätä älypuhelimelle ulkoistettu ajattelu ei tee. Hän kirjoittaa:
"[Y]ou take the poem inside you, into your brain chemistry if not your blood, and you know it at a deeper, bodily level than if simply read it off a screen." ("Otat runon sisääsi, aivokemiaasi ellet peräti vereesi, ja tunnet sen syvemmällä, kehollisella tasolla kuin jos vain lukisit sen ruudulta", kirj. suom.)
Kenties ihmisten tyhmeneminen ja kyvyttömyys on se, mitä tekoälyä hallinnoivat suuryritykset tahtovat. Tietämätön ja digivirrassa viihtyvä alamainen on täydellinen kuluttaja. Lyhyitä noin 40–60 sekunnin videoita tarjoavaa TikTok-videopalvelusovellusta pidetään kiinalaisten salaisena aseena länttä vastaan: sovellus on kiinalainen ja omilta kansalaisiltaan Kiina on sovelluksen kieltänyt. Omille kansalaisille on vastaava sovellus, mutta sen päivittäinen käyttöaika on rajattu ja sisältö keskittyy opetukseen. Jos tekoäly taas hoitaa työt, mihinpä suurta osaa kansalaisista enää tarvittaisikaan? Katsokoot lopunelämäänsä vaikka TikTokia. Viihtykööt.
Tekoäly on täällä, siitä emme pääse yli tai ympäri. Miten se tulee vaikuttamaan työpaikkoihimme ja yhteiskuntarauhaamme, rippuu siitä, miten päätämme sitä käyttää. Jos annamme periksi helppoudelle ja mukavuudenhalulle, turmellumme sisäisesti, emmekä kykene enää edes ajattelemaan. Silloin Länsi on todella hukassa.